Sisäsiisteyteen otin heti sen linjan, että ajan kanssa. Toki kiikutan pikkutyyppiä ulos aina kun mahdollista, mutta kaveri pissii niin paljon, että on mahdotonta osua aina oikeaan aikaan eteiseen koira kainalossa. Joku mainitsi, etteivät ne niin paljon pissi.. Juuri äsken korjasin kolmet pissat puolen tunnin sisään. Papu on vain juonut niin paljon, että melkein huoli tuli.
Toinen yö meni makuuhuoneessa, minä sängyssäni, pentu omassa kopassaan. Aamulla yllätys olikin, kun pisuja ei löytynyt mistään. Toisin kävi, sänkyni alla oli pissameri, jota sitten siivosinkin koko aikaisen aamun ja vielä päivälläkin. On jännittävää huomata liian kliinisyyden katoavan siliän tien, kun pentu köpitti taloon. Lattioita on siivottava ihan koko ajan, mutta nyt jo vähän pilke silmäkulmassa. Tiesinhän minä, mihin pääni työnsin. Astuminen pissaan, joka ei mitenkään ole tähdätty sanomalehdelle, on päivittäistä. Toisen pienet rakkaat silmät seuraavat aina kiihkeästi talouspaperirullaa. "Siitä kun saisi palasen, tulisi onnelliseksi!". Yritän aina siivota jätökset huomaamatta ja kehun pentua kovasti ulkona tarpeita tehdessä. Isommat asiat onkin öitä lukuunottamatta tehty jo ulos, mahtavaa!
Yöstä viisastuneena, päätin, ettei koiralla ole asiaa makuuhuoneeseen. Kaksi ensimmäistä yötä heräsin suunnattomaan vinkumiseen, mutta painoin tyynyn omaan korvaani. Minuakin alkoi itkettää, kun pikkuinen alkoi kuulostaa epätoivoiselta. Yhtäkkiä itkeminen loppui ja pienokainen nukkui sikeästi omassa pesässään. Itkemistä kesti noin 10 minuuttia kahtena yönä, mutta siitä lähtien pentu on ollut rauhallinen öisin. Tämä auttaa kuulemma myös eroahdistukseen. Papu ymmärtää nyt, että olen läsnä ja että tulen takaisin varmasti.
Olen selkeästi ymmärtänyt sen, ettei koiran ahdistuneita tai pelon tunteita tule vahvistaa silittämällä tai paapomalla. Ihmislapsi taas kaipaa ja kehittyy lohdutuksella, koiran juuri sen hetkisiä tunteita vahvistetaan, mikäli huomio annetaan uikuttaessa tai jos jokin asia pelottaa. Omistajan tulee olla rohkea ja vankkumaton, luotettava perheen pää ja näytettävä omalla olemuksellaan ja käytöksellään, ettei pennulla ole mitään hätää.
Seuraava teksti käsitteleekin sosiaalistamista, autossa kulkemista ja talutinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun luet blogiani, kerro tai kysy!